Hakukoneoptimoinnilla tarkoitetaan nettisivujesi sijoitusten nostamista hakukoneiden hakutuloksissa, tärkeiden avainsanojen analysointia, useampien sinulle sopivien sivujen luomista, ja yleisesti ottaenkin ihan vain Googlen työn helpottamista. Hakukoneoptimoinnista on tullut myös suurimuotoinen bisnes, etenkin Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Turku on kuitenkin tuntunut jäävän kehityksessä hieman jälkijunaan. Hakukoneoptimointi Turussa on pitkälti muutaman suuremman toimijan käsissä – luonnollisesti, me emme kuulu niihin, yllätys yllätys.
Tiesitkö tätä? Suomi on lähes kokonaan “Google-maa”. Vain harva muu maa käyttää Googlea niin orjallisesti kuin me suomalaiset.
Sivuston sisäisten tekijoiden hakukoneoptimointi
En tule tässä artikkelissani käsittelemään hakukoneoptimoinnin käytäntöjä kovinkaan tarkasti, sillä mitä taikurilla enää tekee, jos kaikki tuntevat jo hienoimmatkin temput? Mainittakoon kuitenkin muutama yksinkertainen vaikuttava seikka, jotka sinäkin voit itse muuttaa parantaaksesi sivustosi hakukonenäkyvyyttä.
Titlet
Ensimmäisenä mieleen juolahtavat tietysti titlet eli title-tagit tai title-elementit. Titlet ovat eräs tärkeimmistä hakukoneoptimoinnin tekijöistä. Titlellä tarkoitetaan sitä otsikkotekstiä, joka näkyy selaimesi yläpalkissa ja hakukonetulosten linkkinä.
- Jokaisella sivulla tulisi olla oma uniikki title-tagi.
- Titlessä tulisi olla avainsana tai ne avainsanat, joilla kyseisen sivun halutaan menestyvän hyvin.
- Älä kuitenkaan tunge avainsanaa titleen useaan kertaan.
- Tärkeimmän sanan tulisi olla titlen alussa.
- Älä tee titlestä liian pitkää.
- Voit kokeilla toimintakehotteen (CTA – call to action) lisäämistä.
Hakukoneoptimoitua sisältöä – eli itse teksti!
Tekstin lisäksi myös sivuston sisällöllä on suuri merkitys hakukoneoptioinnissa. Tekstiä kannattaa olla riittävästi ja se tulisi muotoilla helposti luettavaan muotoon listoilla, p-elementeillä ja muilla keinoilla.
Tekstissä tulisi olla avainsanoja riittävästi, mutta kuitenkin niin, että teksti tuntuu luonnolliselta. Tärkeämpää on siis kirjoittaa luonnollista ja ammattimaista sisältöä, kuin laskea prosentteja tai muita lukuja. Suositeltavaa on kuitenkin sisällyttää tärkeimmät avainsanat aivan tekstin alkuosaan muutamaan kertaan.
Otsikoinnista
Myös otsikoilla on merkitystä hakukoneoptimointiin. Tästä ollaan kuitenkin viime aikoina käyty tiukkaa keskustelua, sillä esimerkiksi aikoinaan kovin tärkeän h1-tägin (pääotsikko) merkitys on tipahtanut. Varmin tapa on kuitenkin lisätä tärkein avainsana h1-otsikkoon ja käyttää muuten alaotsikoita monipuolisesti. Älä kuitenkaan lisää jokaisen otsikon alkuun tärkeintä avainsanaasi, vaan pyri kirjoittamaan luonnolliselta näyttävää sisältöä.
Meta-kuvaus
Meta-kuvauksen eli meta-descriptionin merkitys on sinällään suuri, sillä sen avulla voit määrittää, mitä hakutuloksen linkin alla lukee. Jos jätät meta descriptionin kirjoittamatta, näyttää Google otteita sivustosi tekstistä. Kirjoita kuitenkin lyhyt (alle 156 merkkiä) kuvaus sivustollesi. Kuvauksen avulla voit parantaa hakijoiden klikkausherkkyyttä ja parantaa sijoituksiasi. Kerro kuvauksessa sivusi tärkein sisältö, mutta pidä teksti luontevana. Kuvauksessa olisi hyvä olla myös avainsana tai avainsanoja.
Sivuston crawlattavuus – eli päästetään ne botit kiltisti sisään!
On luonnollisesti tärkeää, että sivuston sisältö on hakukoneystävällistä. Mikäli botit eivät pääse spideroimaan sivustoasi tehokkaasti, et voi odottaa hyvää näkyvyyttäkään. Hakukoneiden pääsyn voi estää tehokkaasti useallakin tavalla – ja myös vahingossa. Yleisin “vahingon” muoto lienee tekstimuotoisen sisällön puuttuminen. Kun sivustolla ei ole tekstiä, ei Google voi sitä myöskään haluamallaan tavalla lukea. Esimerkiksi pelkkien kuvien, Flash-tiedostojen tai Javan sisällyttäminen sivustollesi vaikeuttaa Googlen työtä merkittävästi.
Lisäksi hakukoneen pääsyä sivustolle ei tule estää muillakaan keinoilla. Sisällön tulee näkyä kaikille ja sisällön latautumisen edellytyksenä ei tulisi olla minkään tiedoston, lomakkeen tai lisäosan ajaminen, lataaminen tai täydentäminen.
Turku optimoinnin kehtona – ‘kyl määki Turus’
Jostain kumman syystä Turussa hakukoneoptimointi tuntuu olevan vielä lapsenkengissä. Ainakin, jos seurataan yritysten lukumäärää, myynti-innokkuutta, affiliate-markkinoinnin osaajia ja muita mielenkiintoisia muuttujia. Omalla tavallaan Turku on ollu Internet-maailman peräkylä, jonne saadaan uudet virtaukset viimeisenä. Luulisi, että osaaminen tulisi Tukholmasta ensin juuri meille, mutta ei – näin ei tunnu käyvän.
Tämä artikkeli oli tynkä – ja siihen sisältyy useita hakukoneoptimoinnin virheitä. Voisinkin tässä aloittaa laajan kilpailun, jossa jokainen lukijani voi omalla kommentillaan kertoa, mitkä asiat artikkelissani olivat pielesssä. Parhaat huomautukset kirjoittanut vierailija saa palkinnoksi lämpimän kädenpuristuksen ja todella paljon katu-uskottavuutta.
Minä kiitän ja kuittaan, palaillaan astioille taas uusien artikkelien muodossa!